Rakas päiväkirja

Kello on 2103 ja mä oon laiska pikku kakkiainen enkä jaksa kaivaa läptoppia helvetin syvistä syövereistä. Siispä tämä teksti muodostuu vallan älypuhelinta näpytellen.

En muista mistä johtuen istuin jossain aulassa useemman ihmisoletetun kanssa samaan aikaan. Olin ainut alle puol vuosisataa täyttäny ja myös ainut, joka ei räplänny puhelinta. Jotenki siinä rupes sisäinen pieni ja omahyväinen pirulainen naureskelemaan. Kyllä ne vanhat jyyrät ihan yhtälailla istuu lärvi älypuhelimen näytössä kiinni kun mahdollista. Ihan turha syyttää sitä surullisen kuuluisaa nuorisoo aina kaikesta. Yleensä ne kyllä on syyllisiä, mutta ei aina yksin. 

Jotenki on jukulauta hyvä fiilis menossa. Kävin extemporee kaverin kanssa istuskelemassa vuoksen varrella, aurinko paisto ja tein itelleni perunamaata. Istuin t-paidassa eikä ollu yhtään kylmä. Tultiin yhteiseen lopputulokseen, että kesä on ihmeidentekijä. Ei se siis mikään uus juttu toki oo. Joka vuosi näihin aikoihin mä sen toteen. 

Jotenki ku ulkona alkaa aurinko paistaa, ni se lämpö tulvii sieluun asti. Samalla tavalla kun pakkanen talvella. Sitä on aina myös täynnä toivoo ja positiivisuutta. Talveks on käpertyny pieneen myttyyn ja kevään lopulla alkaa pikkuhiljaa avautua. Vittu terälehdet auki vittu ja niin edelleen. Tokihan sitä sit syksyn tullen huomaa, ettei siinä kesässä varsinaisesti mitää  erikoista edes ollu. Mutta pääasia, että se tässä odotteluvaiheessa tuntuu siltä. 

Ja siis mä tein jotain todella odottamatonta ja uutta elämässäni! Mulla on ihan ikioma auto! En varsinaisesti siitä oo koskaan haaveillu, mutta oonki asunu Tampereen keskustassa. Täällä pöndellä tän reilun kuukauden aikana on jo tullu erittäin selväks, että auto on oltava. Ja nyt se on. Just sellanen sopiva ensikottero. Mummukalta mummukalle siirtyvä pieni hoppa, jota on ajettu yhtä vähän ku uutta omistajaansaki. Paljon on siis kilsoja jäljellä ja uskon, että meillä tulee vielä olemaan hienoja retkiä edessä. 

Yks niistä reissuista olikin tossa männä viikonloppuna kun tein semi yllättäen reissun Imiz-Lahti-Espoo-Tampere-Imiz. Ja tämä kaikki siis lauantai-sunnuntai ajalla. 

Lauantaina lähdin puolen päivän korvilla puksuttamaan kohti maanpäällistä helvettiä ja jokaisen sielun rikkojaa eli Lahtea. Tein siinä väkipakolla itku kurkussa pakolliset ostokset ja sen jälkeen kohti vielä isompia kirkkoloita. Kaveri oli kaikessa ystävällisyydessään käyny ostamassa mulle pari kaappia ikeasta, joiden ostaminen olikin ihan oma trilogiansa. Niin ku oli myös niiden kasaaminenki. Mutta yhtä haavaa rikkaampana sain ne hevonvittuperkeleet kasaan. 

Espoon jälkeen ilta-ajelu kohti Mansea yllättämään äippä. Tarkotus oli olla just puolen yön jälkeen perillä, että voin heleällä äänellä kiljuu heti ovelta äitienpäivätoivotukset. Sehän onnistu paremmin ku hyvin ja äiti sai sen verran maukkaat slaagit, että pumppu muljus seuraavat pari tuntia. Jos mulla on avain sun kotiin ja kulkupeli käytössä, ni aina on se optio, että pusken ovesta sisään. Kellonajasta riippumatta.

Sunnuntai meni äitiä eri kaupoissa kierrättäessä ja kinkistä nauttiessa. Meen jo ens viikolla takas Tampereelle, että en nyt varsinaisesti jaksanu ottaa mitään henkilökohtasta stressiä kaupoissa pyörimisestä. Tää oli lähinnä bonus reissu kun piti siellä Espoossa käydä. Ja toki oli kiva päästä syömään kinkki-buffaan. Sellaset kun on täällä hieman kiven alla. 

Yötä myöten sit laskettelin sunnuntaina takas kotio. Vaikken mikään rattiraivopää ookaan, ni kyllä tyhmät ihmiset ottaa mua tien päällä yhtälailla otsalohkoon kun naaman eessäkin. Sen verran oli tyhjät tiet ja lepposa ajomatka tällä kertaa, et päätin reissata tän välin aina ilta/yöaikaan. Varsinki näin työttömänä paskana kun ei oo niin väliä millonka sitä reissaa. Olin myös ostanu tietty itelleni navigaattorin ja se toimi erittäin kivasti tolpista varotellen. Autto kyllä huomattavasti matkantekoa, vaikka en yllättävää kyllä kovasti hurjastellukaan.

Tällä kertaa sunnuntai-ilta pääty matkustusajankohdaks, koska maanantaina piti tehdä viimenen pyörähdys nyt entisellä työpaikalla. Neljän kuukauden sisään toiset fudut plakkarissa. Kyllä äiti on ylypee. Iha vois sanoo olevansa elämäni huipulla. No ei vaa. Terveys on ny tärkein.

Tällä kertaa tällanen vähän tiiviimpi kerronta. En täytä postausta keittiöpsykologialla tai varastofilosofialla. Kaikesta huolimatta tällä hetkellä on tosi hyvä fiilis ja toivottavasti se jatkuu pitkään. Katotaan mitä kivuuksia loppuviikko tuo tullessaan.

Kiittimo.