Rakas päiväkirja

Kello on 2252 ja kesäloma on virallisesti päättynyt. En kyllä tienny pitäväni luovan kesätauon päiväkirjasta, mutta jumalauta voi ämmä tunkee ohjelmaa kolmeen kuukauteen.

Henkisesti jo vuosia sitten invalidisoituneena ihmisenä tällanen sosiaalinen elämä on TODELLA kuluttavaa. Oon fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti niin loppuun kaluttu, ettei edes alkon myyjät mua enää tunnistais samaks ihmiseks. En aio nähdä ketään tai tehdä mitään ainakaa kuukautee.

Enemmän ja vähemmän oikeestaan toukokuun lopulta asti ollu menossa, tulossa ja viihdyttämässä. Muutin kyllä takas Imatralle, mutta ilmeisesti alitajunta ei suostu sitä vielä uskomaan ja kiikuttaa mua Mansesterin suuntaan hyvä ettei viikottain. Ei mikään ihme, etten baarista kotiin lähtiessäni muista edes omaa osotettani. Ei sillä, etten kyllä muista myöskään omaa nimeäni. Mutta muutokset vaatii aikaa sisäistyäkseen! Toivottavasti myös poliisit uskoo tän selityksen mikäli ne joskus mut pysäyttää.

Otin loppukeväästä/kesän alussa oikeestaan yhden tavotteen tälle kesälle. Koska olen minusta riippumattomista syistä tällä hetkellä yhteiskunnalle hyödytön ilmatilan tuhlaaja, aion nauttia kesästä täysin itsekkäästi ja täysin rinnoin. Ja sitä mä kyllä perkele olen tehny. En muista olisinko ikinä nauttinu elämästä yhtä paljon ku tässä edellisten muutaman kuukauden aikana. Safe to say että en ainakaan vuosikausiin. Ehkä viimeks joskus pikku nassikkana ku päivän tärkein tavote oli saaha hyvä kakku eikä paha kakku santalaatikolla. Ja jos totta puhutaan, ni ihan samantyyppisellä mentaliteetilla mun tääkin kesä meni.

Olis tietysti ollu mukavata, jos olis ollu vähän enemmän vapauksia tehdä juttuja pelkäämättä jokaista töräystä ja niiskausta, mutta yritän nyt olla löytämättä tästäkin niitä negatiivisia puolia. Ja hei mä pääsin festareille. Vittu festareille! Olin melkeen kerenny unohtaa mitä koko sana tarkottaa. Ja olin kyllä myös unohtanu miten festareilla toimitaan, mutta sen oli onneks unohtanu kaikki muutkin. Ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että järjestäjät oli myös vähä vissii unohtanu miten festareita järjestetään. Mutta musa oli hyvää, seura parasta ja lonkku maistu lonkulta vaikka maksokin sydämen, pernan ja puolet ohutsuolesta.

Ainii ja nyt ku muistan, ni prkl kuulin myös kesän parhaat uutiset kun kerran jo keikkailunsa päättänyt Janne Tulkki pyörs tän päätöksen! Kyllä se vaan artistin veri vetää gigille. Ei sitä niin vaa päätetä. Saatto myös lompakon päälle ikävästi kasautuvat elarit sinne sun tänne auttaa päätkösen pyörtämisessä. Mutta pääasia, että keikkailu jatkuu! Minua ei niin syyt kinostele. Samaan teemaan liittyen päästiin myös piiiiiiiiiiiitkästä aikaa Yölinnun keikalle äitin kanssa lomalla ja ai ettien että! Kyllä tätä kaikkea kultturellia toimintaa on vaa niin kaivannu. Toivottavasti tälle persereikäpelleilylle saatas pistää päätös tän vuoden puitteissa. Alottaa vuos 2022 samalla pöhinällä kun 2020 alotettiin, mutta jatkaa vähän paremmissa merkeissä yli kevään ja kesän.

Joo-o, oli kyllä hyvä kesä. Olin Tampereella, olin vähä siellä ja täällä, näin kavereita, söin ihan törkeen hyvää lihaa, nautin auringosta, nautin vapaudesta, nautin yksin olemisesta. Ensimmäistä kertaa vuosiin mä nautin. Ja toisin ku joka ikinen muu kesä, ni aina kivan viikonlopun, päivän tai viikon päätteeks mun ajatuksissa ei pyöriny "vittu huomenna tarvii mennä töihin".

Kun oot jo useemman vuoden vihannu työtäs jokaisella ihosolulla ja tottunu siihen, että kaiken kivan jälkeen tulee lapiokaupalla paskaa, niin on todella TODELLA vapauttavaa tajuta, ettei se enää meekää niin. Eikä se tietenkää oo tollasta niille, jotka oikeesti pitää työstään. Tai ainaki voisin kuvitella ja toivon, ettei se oo heille iha noin radikaalia. Ja toivon, että tulevaisuudessa tuun itse myös kuulumaan tähän harvinaiseen ihmisryhmään, jotka työstään tykkää.

Oonkin itseasiassa siihen liittyen tehny tulevaisuudensuunnitelmia ja jopa siirtynyt osittain sanoista tekoihin. Nyt vaan pidetään kaikki räpylöitä kyynerpäitä myöten ristissä, että kerranki se aurinko paistais myös tähän lantaläjään. Oon meinaan ihan valmis alottamaan mun loppuelämän! Vaikka tää elämästä nauttiminen onki ihan hubaa hommaa, ni kyllä mä kohta alan olee valmis olemaan taas hyödyks. En ehkä ihan vielä kyl. Jos vielä tovin nautin ja lepään. Mut sit! Sit tuun takas 110% voimalla.

Otetaan hetki viä tän kesän päätöksestä. Saavuin nimittäin tänään vajaat pari viikkoa kestäneeltä reissulta Tampere-Keski-Suomi huudeilta.

Tampereella oli Kalevan kisat, mun jokaisen kesän ehdoton kohokohta syntymäpäivien rinnalla. Jos sitä ihminen jotain voi rakastaa, niin urheilua. Tai noh, ei kaikki ihmiset, mutta minä. Sitä on vaikee sanoin kuvailla, mutta kaikki kyllä ymmärtää sen tunteen. Kaikilla, ainaki toivottavasti, on joku asia, mihin suhtautuvat niin järkyttävällä tunteen palolla, että se tuntuu muista ihan kahjolta. Ehkä välillä jopa vähän itestäkin. Joka vuosi on elo-syyskuussa niin haikeet fiilikset kun joutuu sanomaan yleisurheilulle heipat yli puoleks vuodeks. Onneks kuitenki kohta alkaa hiihto. 

Tampereella fiilistelyn jälkeen siirryin sit vähän ylemmäs kartalla. Kohteena oli Keuruu ja rakkauden juhla. Sana joka saa meikäläisessä aikaan hyvin paljon tunteita ja niistä suurin osa on negatiivisia. Sain tietoja majottumisjärjestelyistä ja ne oli, pariskunta, pariskunta ja Sanna. Epäilemättä se kaava, millä tullaan etenemään kaikkien lähimmäisten häät seuraavan kymmenen vuoden ajan vähintään. Mut voidaan profiloida siks känniseks kaveriks, joka istuu aina lasten pöydässä kaikissa juhlissa. Oon se katkera vanhapiika, joka istuu nurkkapöydässä lonkerotölkki kädessä heittämässä kyynisiä ja piilovittuilevia kommentteja, jotka kaikki mieltää vitsiks, koska ne ei tiedä kuinka suhtautua. Pukeudun joka päivä mustaan, koska oon aina valmis hautajaisiin. Häät on periaattees ku hautajaiset, mut vaan hienommalla kakulla.

No siis ei vaiskaa! Oli kyllä ihanaa olla paikalla tärkeenä päivänä. Niin paljon kaikenlaista pariskunta on kokenu ja niin pitkän matkan kulkenu, että pakostakin sitä vähän alkaa uskoo oikeeseen rakkauteen. Ei oo mitään parempaa tapaa lopettaa kaikkien aikojen kesää kun kaikkien aikojen juhlilla todistamassa yhtä parhaimmista rakkaustarinoista ikinä.

On etuoikeus saada rakkautta ja saada rakastaa. Kun se etuoikeus sulle elämässä suodaan, sitä täytyy vaalia kuin hennointa ja kauneinta ruusua lasikuvussa. 

T💗S

Kiittimo.