Rakas päiväkirja

Kello on 2140 ja elelen hyvin antikliimaksista aikaa. Kaukana kuitenki syysmasennuksesta. 

Oon itseasiassa aina vähä miettiny, että mistä syysmasennus johtuu ja minkä takia siitä "kärsii" vaan jotkut ihmiset. Onks se kun kesällä kaikki on kivaa, tsillaat ulkona, grillailet, mökkeilet, lomailet, käyt ehkä festareilla tai muissa tapahtumissa ja sit se kaikki loppuu. Tuleeko sillon syysmasennus? Ja eiks se sillon oo vähän sama asia kun maanantai-viha? Ja mun näkemyksen maanantaita vihaa vaan ihmiset, jotka ei jaksa kunnolla arkeensa. Monihan toki voi ihan vaan sanoo vihaavansa maanantaita, koska se on "coolia", mutta ne, jotka oikeesti vihaa maananataita. Epäilen, että ne vaan vihaa elämäänsä. Koska eihän maanantaissa koskaan mitään vikaa oo, jos se on vapaapäivä? Eihän?

Mutta joo kuten totesin, ni juurikaan mitään ei tapahdu. Sain pari kolme viikkoo sitten tosin ensimmäistä kertaa sitten koronan alkamisen kunnollisen flunssan. Sitä kesti melkeen puoltoista viikkoo. En tiedä kumpaa käy enemmän kiittäminen, koronaa vai jalan paskomista, etten oo sairastanu. Yleensä oon aika tasasen tappavasti ollu pari kolme neljä kertaa vuodessa sellasessa miedossa tai vähän vähemmän miedossa flunssassa. Nyt kun ei oo ihan hirveesti tullu kotoo poistuttuu ja sillon ku on poistunu, ni maski kasvoilla, ni ei oo ihan hirveesti myöskään tullu kipeenä oltua. Tän taudin myötä sain myös ilon ja kunnian käydä ensimmäisessä koronatestissäni ja sehän oli just niin perseestä kun moni on puhunu. Eukko tunkee pumpulia aivokalvoon asti ja sit kun ilmoitan epämukavuuteni, niin totee "sulla on vähän herkällä nää limakalvot täällä". No siis ensinnäkin mä oon KIPEE, sen takia mä oon täällä. Toisekseen rouva hyvä sä työnsit sen mun aivonesteeseen, vähän voi olla paikat herkillä siellä. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ei ollu koronaa, niin ku kyllä jo vähän tiesinki. 

Autoon sain sopivasti vaihdatutettua talvirenkaat näin kun plussakelit alko. Ens viikolla olis lekuriaikaa ja rokotusaikaa. Pari pientä illanviettoa marraskuussa, mutta muuten melko rauhallisesti. Sit tullooki jo joulukuu ja meikä mandoliini meinas sen aika pitkälti viettää Tampereella. Ei ku hei! Olihan meillä äitin kanssa pitkästä aikaa kivuuksia luvassa kun marraskuun loppupuolella mennään pitkästä aikaa viikonlopuks helsinkiin. Aikasemmin ollaan melkeen muutaman kuukauden välein tehty pieniä hotellilomia helsinkiin. Nyt kun ei varmaan vuoteen oo tullu tietystä syystä käytyä, ni alkaa oleen jo ihan outo fiilis. Mutta kohta pääsee taas fiilisteleen. Toivottavasti korona ei räjähdä ihan käsiin siihen mennessä ja koronapassistakaan ei oo enää hyötyä.

Miesten metsästyksestä voin kertoo sen verran, että ei oo mitään kerrottavaa. Jotain jutteluja ja sellasia tossa on ollu, mutta jotenki mua vähän mietityttää, että osaanko mä enää tuntee mitään. Koska tunteita ei oo tässä viimeseen vuoteen reiluun oikeen ollu havaittavissa. Ja sit tätä luonnollisesti seuraa ajatus, että mitäs, jos mä en ikinä löydä ketään. Sit tässä kohtaa muistan menneet, muistan kaikki tiktok-videot ja mietin, että haittaako se ny niin, jos en löydäkään. Ja tää noidankehä pyörii kauniimpaa ympyrää kun suomen taitoluistelijat koskaan. Mutta joo, mitään ei siis oo tapahtunu ja aika alkaa käydä aika vähiin. Varsinki ku vietän vuoden viimesen kuukauden siellä Tampereella. Ja sieltä mä ny en ainakaa ketään löydä. Korkeintaan pari elämäni suurinta virhettä.

Jätetään tää ny tällaseks lyhyeks ja ytimekkääks. Sanoisin, että niin ku mikä, mutta en kehtaa. Tietäjät tietää. 

Kiittimo.