Vuoksen varrelle varttumaan

 Rakas päiväkirja Kello on 2112 ja mä oon ollu tasan viikon töissä. Ajatukset on vähintäänki aivan sekaisin. On kyllä enemmän ku helvetin hienoo, että päivissä on vihdoin ja viimein jotain sisältöö. Mä herään ja mulla on joku tarkotus. Todella vähäinen tarkotus, mutta riittävä avaamaan mun silmät aamulla ja käskemään keuhkoja hengittää. Millasta siellä töissä sitten on ollu? Kivaa. Työkaverit on tosi mukavia, ei niin ku vanhat, mutta mukavia. Työkaverit on kyllä niin tärkee osa työssä viihtymistä ja kaikkee, ettei sitä oikeen välttämättä edes osaa arvostaa tarpeeks. Kuten jo pariin kertaan todettua, työkaverit oli ainoo asia, mikä piti mut kiinni edellisessä työssä. Vastavuorosesti työkaverit osaa olla myös tekijä, joka saa sut luopumaan vähän mukavammastakin työstä. Kinttu sen sijaan. Se on asia, joka saa mut kiroomaan jokaista työpäivää. Jokainen askel takoo mun tajuntaan sanoja "sä et pysty tähän". Vaikka tää vaiva ei ookaan varsinaisesti mitenkään maata mullistava, niin m...