Rakas päiväkirja

Kello on 2103 ja mulla on kisaväsymys ja -haikeus menossa.

Viimeset öö 19 päivää oon käytännössä vaan nukkunu, kattonu kisoja, nukkunu, syöny, kattonu kisoja, nukkunu jne jne. Nyt se sit on loppu ja on ihan yhtä tyhjä olo kun aina ennenki kisojen päätyttyä.

Viikonlopun mittaset kisat ei tuota ihan niin suurta haikeutta kun olympialaiset, mm-kisat ja yleensä myös em-kisat. Nyt varsinki kun ei oo töissö, ni mun koko elämä koostuu pelkästä urheilusta koko kisojen ajan. Saat vaan keskittyä siihen, mistä eniten nautit. Välillä joutuu ehkä käymään suihkussa ja pitämään huolen, että ruokahuolto edes joten kuten pelaa. Mutta ne nyt on sellanen välttämätön paha mun elämässä ympäri vuoden. Käytän niihin aina mahdollisimman vähän aikaa elämästäni, joten sillä saralla varsinaista muutosta ei tapahdu.

Pakko myöntää, että tällä kertaa oma urheilu urheilua katsoessa ei menny ihan niin ku suunnittelin. Olin tehny kauniin ja reippaan suunnitelman, miten meen salille polkemaan kuntopyörää joka kerta kun tulee hiihtoo ja katselen ne siellä telkkarista. No siis kävin mä kerran. Mutta itseäni puolustellen sanon, että en oo ikinä ollu mikään aamutreenaaja. Jos skabat olis tullu iltamyöhällä tms, olis todennäkösyydet tälle reippailulle ollu suuremmat. Tai jos tää mun tonnikalapurkin kokonen kämppä olis himppasen isompi ja saisin alakerran varastossa pölyttymässä olevan kuntopyörän sisälle kämppään. Joku jamppa itseasiassa olis halunnu ostaa sen fillarin Tampereella kun tein muuttoa. En myyny sitä. Nyt mietin, että minkä vitun takia. Asun mahdollisesti tässä kämpässä monta vuotta joten se fillari tsillaa tuolla kellarissa monta vuotta. Miks? Köyhänä paskana olisin huomattavasti enemmän hyötyny siitä käteisestä kun tästä ajatuksesta pyörän olemassaolosta.

Asumisesta puheenollen tässä eletään kyllä aika jänniä aikoja, että asunko mä enää syksyllä täällä landella. Edellisiin päivityksiin viitaten, ni aika paljon kaikkee paskaa tässä alkuvuoteen on päässy sattumaan ja niistä parikin asiaa on sellasia, mitkä mahdollisesti pakottaa mut muuttamaan. En muista oonko aiheesta kirjotellu jo, mutta kertaus on opintojen äiti.

Tällä hetkellä oon siis vailla tulevaisuutta. Hetken aikaa eli pieni toivo paremmasta kun alottelin sen duunin tammikuun alussa. Siitä saatanan fiaskosta mä varmaan oonki maininnu, joten siihen ei tarvii palata. Mutta nyt sit lisäbonarina näihin mahtaviin tilanteisiin mun auto hoppa hoppanen saattaa jättää mut yksin. 

Ostin ton koslan niillä tiedoilla, että hän on käynyt oikeen fancyssä merkkihuollossa joka vuosi ja kaikki on ihan vitun buenosti. Noh, ihan jo pelkästään ostohetkellä kun vein sen huollosta suoraan katsastukseen eikä se menny siitä läpi, ni mun olis pitäny tietää, että ei tästä mitään hyvää seuraa. Noh, nyt vajaan vuoden tuttavuudella voin sanoo, että se "merkkihuolto", missä mun hoppa on käyny, on yks iso vitsi. Tässä nyt ihan viimesimpänä ilon aiheena selvis, ettei siellä osata edes ruuveja ruuvata kiinni. Jotenki kuvittelisin, että tollasen taidon omaamiseen ei edes tarvii koulutusta, mutta ei ilmeisesti pidä vaatia liikoja. Sieltä nyt on sit kuitenki käytössä löysät ruuvit löystyny entisestään ja yks osa on tippunu matkasta. Osa ei vaikuta ajamiseen tai auton varsinaiseen käyttämiseen kauheesti. Käkkäri ei vaan toimi, mutta oon pärjänny joulukuusta asti sen kanssa ilman mitään ongelmia. Isompi ongelma on kuitenki se, että auto ei tuu menemään kesäkuussa olevasta katsastuksesta läpi. Ja sit vielä isompi ongelma, mikä alleviivaa mun saatanan mahtavaa tuuria erittäin hyvin, tätä osaahan ei saa juurikaan mistään.

Jotenki mun lanttuun ei mahdu asia, että sulla on autossa osa, minkä sä saat vaan ja ainoastaan yhden kerran ja jos se katoo/hajoo, ni auto on romuttamo kamaa. Mitä hevonvitun paskaa. Oon nyt sit yrittäny epätoivon vimmalla etsiä tätä osaa netistä, mutta eihän sitä oo löytyny. Ens viikolla olis tarkotus saaha aikaseks kierrellä paikallisia romuttamoja osan löytymisen toivossa ja jos ja kun sieltä vedän vesiperän, ni alkaa lähetellä sähköposteja ympäri Suomen romuttamoihin. Täytyy kyllä melkeen kiittää onneensa, etten oo töissä. Johan tässä kaiken maailman sotkujen selvittämisessä menee niin vitusti aikaa, ettei mulla aikaa missään töissä olis edes käydä. 

Ja siis kaikki tää liittyy muuttamiseen sillä tavalla, että mulla on pakko olla täällä skutsissa auto. Jo ylipäänsä se fakta, että bussit kulkee joskus ja jouluna eikä ihan varmasti sinne, mihin mä oon menossa. Mutta myös sen pikku pikku onkelman takia, että mä en pysty kävelee. Edelleen pelkkä kaupassa käyminen koskee kinttuun, ni jos mulla ei oo autoa millä kulkea, rajottuu mun elämä aika pitkälti kilometrin säteelle mun residenssistä. Ja kilometrin säteellä mun residenssistä ei kyllä oo mitään minkä vuoks tänne jäisin. Äiti on erittäin mielellään ottanu vastaan tiedon, että se joutuu mut tällä hetkellä erittäin todennäkösesti majottamaan kesän jälkeen. Mutta cmoon, kuka 34-vuotias ei haluais asua äitinsä kanssa. Tai kuka äiti ei haluais 34-vuotiasta lastansa kotiin asumaan. Unelma! Ja kyllä, täytän 34 tänä vuonna. Niin ku elämä ei olis tarpeeks surullista jo muutenki.

Että semmosia. Puolentoista viikon päästä TOIVOTTAVASTI poistuu ravintola-rajotukset ja voitas unohtaa ne ihan kokonaan. Alkaa tää joopas eipäs soutu huopaus pikkuhiljaa riittää. Olin jo sen verran optimisti, että hommasin festariliput ens kesälle. Mä en jaksa enää koronaa. Viimeks pohdiskelin sitä, että kuinka kauan ne meinaa pitää meitä eristyksissä, lopun elämää? Nyt myös mietin, että kauan ne meinaa lehdissä ja nettilehdissä uutisoida koronasta. Kiinnostaako ihan oikeesti vielä jotakuta, että monta positiivista koronatestiä on tullu päivässä? Ja jos kiinnostaa niin minkä helvetin takia? Mä haluan, että kaikki muutkin tarttuvat kulkutaudit aletaan infoo iltapäivälehtien sivuilla päivittäin. Mulla kuitenki on kerran ollu influenssa, muttei kertaakaan korona. Haluun, et kaikki influenssapotilaatkin tilastoidaan. Haluun kaikenlaista. 

Vähän muuten lievittää tätä mun talviolympialaisten päättymisestä aiheutunutta tuskaa se, että yleisurkan halli-sm kisat tuli tänä viikonloppuna. Tabletilla rullaa just reilun 6 tunnin lähetys ensimmäiseltä kilpailupäivältä. JIP VITUN HEI! Ja siis iha just on maaliskuu, sit on huhtikuu ja sit toukokuussa alkaakin jo yleisurkka-kausi! Oikeestaanha tää elämä on ihan vitun fantastista. 

Tai no ei oo. Muistin tossa, että mulla oli melkeen perjantaina treffit. Juttelin tyypin kanssa reilun viikon verran ja ensimmäiset päivät se vaikutti ihan normaalilta. Kunnes. Hönellä oli erittäin  foliohattupäinen salaliittoteoria nykyisen hallituksen toimista ja jopa meikä mandoliini jäi aika vitun hiljaseks. Tuijotin puhelinta hyvön tovin verran monttu levällään kunnes kurkku oli kuiva ku korppikotkan haarojen väli. Laitoin pikasesti sos koodia mun poliittiselle neuvonantajalle, että sano ny vittu jotain ku mun elämänhalu katos just. Sain apua, mutta kaikesta huolimatta asia päätty erittäin hämmentävästi. Kaikesta tästä huolimatta olin valmis treffaamaan. Ihan vaan, että näkis uusia ihmisiä, sosialisoituis ja pääsis edes kerran elämässään oikeille treffeille. Noh, seuraava päivä toi mukanaan lisää sekoilua ja treffejä ei tapahtunu. Jos tää jotain todisti, ni ajatus sosialisoitumisesta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta on aivan saatanan huono. Iha nostan kädet pystyyn virheen merkiks, yks paskimmista ajatuksista mitä ikinä oon päähäni saanu. Ja viimesen viiden vuoden ajan mun ajatukset ei oo mitään muuta ollukaan ku iha vitun kyseenalaisia. 

Sellasta juhlaa ollu nää pari ensimmäistä kuukautta tälle vuodelle. Paras vaihtoehto on ihan vaa ku en tee mitää, ni ei pääse mitään sattumaankaa. Onnellisen urpona linnottaudun kotiin ja toivon, että päivät kuluu. Tai noh. Ne kyllä kuluu ihan uskomatonta tahtia, vaikkei mitään tekiskään. En edes ymmärrä miten nää päivät voi mennä näin pirun nopeesti kun ikinä ei mitään tee. Tuntuu, et iha vast viime viikolla oltiin juhlimassa synttäreitä/vuoden vaihdetta. Kyllä siitäkin on jo tuskallisen kauan. 

Eiköhän tää nyt tällä kertaa ollu tässä. Otan jätskin pakkasesta ja alan etsiä autoon varaosaa. Vittu.

Kiittimo.