Rakas päiväkirja

Kello on 2216 ja aika sellanen semi fantastinen viikko on takana.

Alkuviikko on kyllä jotenki pienen sumun peitossa. Voi olla, ettei se ehkä ollukaa nii hyvä. Mitä vittua alkuviikosta tapahtu. Ei ku hei! Maanantainahan mä taisin käydä kikkailemassa kotteroni kanssa kylillä.

Saatoin siitä ehkä jo edellisessä mainita, mutta mun autosta joulukuun aikana oli tipahtanu sellanen puolioleellinen osa. Ei varsinaisesti vaikuttanu ajamiseen millään tavalla, mutta käkkäri ei toiminu ollenkaa. Se toimi kun mä auton ostin, mutta se löysty tossa syksyn aikana ja sit se yhtäkkiä lakkas vallan toimimasta joulukuussa. No kiikutin purkkini amikselle korjaukseen tossa pari kolme viikkoo takaperin. Jätin sen sinne vielä ajatuksella, että voi hitto toivottavasti ei tarvii kovin montaa päivää odottaa takas saamista. No ei totta vitun tosiaan tarvinnu.

Noin pari tuntia auton viemisen jälkeen olin salilla kun puhelin soi. Löin luurin korvaan ku ajattelin sen olleen puhelinmyyjä. Niitä on taas ruvennu niin ihanan aktiivisesti rinkuttamaan. Sit tää numero kuitenki soitti uudestaan hetken päästä ni vastasin. Se olikin opettaja koululta, joka ilmotti autosta puuttuvan osan eikä he pysty sitä korjaamaan. Voin hakee auton huitsinvittuhun sieltä. No perkeleen hienoo. Tein treenin loppuun enkä oikee voinu tehdä asialle mitään ku en tajunnu sanaakaan mitä se mulle puhelimessa sano.

Metrin lerssi otsassa lampsin sit takas koululle selvittämään, että mitä vittua ny tällä kertaa. Selvis, että sieltä jarrupaikasta auton alla oli uusittu edellisessä "merkkihuollossa" joku tähän osaan liittyvä osa. Sit kun tätä osaa oli kiinnitetty takasi, ni ruuvit oli jätetty löysälle. Käytössä oli sit ruuvit löystyny entisestään ja koko osa oli sayonarat sanottuaan kadonnu ku Putinin järki. Hemmetin hyvä homma. Jokaisessa kotitaloudessakin tiedetään, että yks maailman tärkeimmistä tehtävistä kattolampusta ydinreaktoriin on vittu varmistaa että RUUVIT ON RUUVATTU KUNNOLLA KIINNI. Ilmeisesti autojen merkkihuolloissa tää on täysin toissijanen asia. Kyllähä ne ruuvit pysyy siellä pyhällä hengellä. Tän merkkihuollon olemus on kyllä muutenki kuulemieni tarinoiden perusteella hyvin kyseenalainen.

Mutta siis joo. Opettaja myös erittäin ystävällisesti selvens mulle, että heillä ei oo mitään keinoa saaha tätä osaa eikä sitä myydä missään varaosina. Mahdollisuudet tän osan löytämiseen on siis ilmeisesti erittäin pienet. Hyvä. Helvetin hienoa. Otin kuvan osasta ja sen puutteesta, kysyin opettajalta mikä tän osan edes suurinpiirtee virallinen nimi on. Koska siis mun, joka ymmärtää autoista ihan yhtä paljon ku Trump ihmisoikeuksista, täytys nyt alkaa selata nettiä ja ties mitä löytääkseni tän osan. Noh, sen ensimmäisen päivän itkupotkuraivovittuunnuin, sain hirveen hedarin ja nukuin puolet päivästä. Illalla rupesin selaamaan atk laitteellani internetin ihmeellistä maailmaa. Totta tosiaan eihän tällasta osaa löydy yhtään vitun mistään. Asiaa myös parans se, etten edes käytännössä tienny mitä etin. Vaikkakin olin sääliä pursuavalta opettajalta jonkunäkösen nimen osalle saanuki. 

Monta päivää käytin tän osan metsästämiseen, laitoin säpoo eri autokorjaamoille ja melko varma olin tässä vaiheessa, että hoppa hoppanen kurvailee ennen seuraavaa katsastusta romuttamolle. Helvetti soikoon. Mutta ainaki mä oon saanu hänestä hyvin kilsoja tän lyhyen omistajuuteni aikana, että ei ihan turha ostos kuitenkaa. 

Sit kysäsin yhdeltä tutulta osaisko jeesata ja sain yhden autokorjaamo/purkaamon nimen täällä landella. Ja tänne siis tän viikon maanantaina kruisailin epätoivoa ihohuokosista tihkuvana kyselemään pystysivätkö auttamaan. Sain jo maanantaina melko positiivista palautetta. Ja myös vähän hämmentävää palautetta kun kuulin mainittavan sanan "nippuside". Mutta sovittiin, että hää soittelee joko loppuviikosta tai ens viikolla, jos on jotain mainittavaa kerrottavaa. Ja totta tosiaan torstaina tulikin soitto heti jumalaa seuraavalta, että tuoppas purkki tänne, ni pistetään se kuntoon. 

Nyt on sit auto mintissä, meikäläisen vakkari autokorjaamo löydetty ja jos synnyttäisin lapsia, ni nimeisin ensimmäisin hänen mukaansa sukupuolesta riippumatta. Toivon, että tää oli nyt viimene ylläri, minkä toi "merkkihuolto" on mun autoon jättäny. Alkaa pikkuhiljaa huumori, hermot ja rahat loppumaan näiden heidän pikku jekkujen kanssa. Nyt enää toivotaan, että siellä auton alla on kuin onkin se osa eikä nippusidettä. Se selvinnee sit katsastuksessa.

Tiistaina käväsin työkkärin omalla hoitajalla arvioittamassa työkykyäni tms. Eipä siitä reissusta sen viisaammaks tullu kun ongelmat on tutut eikä hänen muutettavissaan. Sain mä kuitenki varattua ajan oikeelle (toivottavasti tällä kertaa) lääkärille ja pienen buustin itsetunnolle, etten ehkä ollu hänen makuun tarpeeks ongelmainen. Yritti kovasti useempaan otteeseen kysellä, että oliko mulla vielä jotain muuta ongelmaa. Lopussa sit totes, että ei kai sitä kannata sen enempiä keksiä kun ei muuta oo. Melkeen teki mieli pahotella, etten oo moniongelmainen alkoholisti narkkari, jonka vois kauniilla sanoilla ja hengellisellä johdatuksella potkia oikeelle tielle. Kyllähän mä siis mielenvikanen oon ku tänne muutin, mutta se ei oo parannettavissa oleva ongelma.

Keskiviikko meni siinä omalla painollaan, torstaina kävin siellä korjaamolla ja tein kauppareissun. Nii tiistaina kaveri pakotti salille. Se oli oikeestaa jumalallinen väliintulo ku koko kaks tuntia kun mummolla ja ukilla istuin, ni mietin että jaksaako sitä oikeestaan edes mennä salille. Sit kun olin sieltä lähdössä, ni kaveri laitto viestin ja menin sit. Jotenki on nyt ihan hirveen vaikee saaha sitä motivaatiota ja rutiinia käymiseen päälle. Ehkä se sieltä tulee. 

Perjantaina sit yllätin itteni ja myös äitin, joka epäili mun kantavan jotain todella vakavaa tautia. Heräsin jo reippaasti ennen kymmentä, pistin vaatteet päälle (kyllä, pistin vaatteet päälle) ja aloin puuhastella. Siivoilin ja kikkailin omia juttujani, tein ruokaa ja luukutin musiikkia koko päivän melkosen kovalla. Naapurit varmaan ihmeissään kun yleensä täältä kuulu mitään ja nyt luukutin melkee kellon ympäri. 

Ja siis kun sanoin, että tein ruokaa, ni mä oikeesti TEIN ruokaa. Sitä tapahtuu hyvin hyvin harvoin. Ehkä noin kerran parissa kuukaudessa tulee joku aivoameeba kylään ja saan idean panostaa. Nyt tein sit bataattiranuja ihan oikeista isoista bataateista ite. No okei, ei siinä tarvinnu tehä muuta kun kuoria, pilkkoa, maustaa ja uuniin. Mutta se on mulle paljon! Itseasiassa jopa vähän liikaa. Sit multa oli jääny nachoja alkuviikolta, ni murskasin ne ja käytin broitsun fileiden leivitykseen. Esipaistoin fileet pannulla, pistin vuokaan, siihen päälle tomaattisoossia, mitä olin vähä ite kattilassa tuunannu ja sit siivuttelin vielä mozzarellaa päälle. Lisukkeeks olin jo aikasemmin päivällä näperrelly coleslawn ja paistoin broccoliinia pannulla. Täytyy kyllä ihan ite itteäni taputtaa selkään, että erittäin jees. Nyt voinki keskittyä jauhiksen kärtsäämiseen pannulla seuraavan kuukauden. Mut aina välillä on kiva tehdä vähän jotain spessua. 

Mä itseasiassa otin talteen k tai s-lehden välissä tuleen reseptivihkosen tässä kuussa kun siellä oli aika monta aika kivan kuulosta reseptiä. Ajattelin, että voisin vähän haastaa itteeni ja alkaa sieltä pikkuhiljaa tehdä niitä. Voisin vähän yrittää kuvata tätä spektaakkelia ja pistää instastooriin parhaimmat palat. Ei sillä, että ketään kauheesti varmaan kiinnostaa, mutta iha noin vittuillessani. Mutta täytyy ny sitä seuraavaa ruuanlaitto-inspistä tovi odotella. 

Lauantaina kävi sit vuokraisäntä ottamassa parvekkeelta lasit pois kun parin viikon päästä alkaa julkisivuremontti. Hip vitun hei. Huomisesta lähtien ei itseasiassa voi enää käyttää pääovee kulkemiseen vaan täytyy mennä takaoven kautta. Se on hyvä ku takaovi sijaitsee hitonmoisessa montussa ja varsinki näillä keleillä, ni kuoleman vaara on enemmän ku läsnä. Sanoinki jo äitille, että täytys varmaan jo tälleen etukäteen selvittää, että sitten kun (ei jos) heitän pannut tuolla pihamaalla ja joku paikka murtuu, niin kenen vakuutukseen pistellään. Yritän kaatua murtaen mahdollisimman vähän luita. Muuta en pysty lupaamaan.

Illemmalla käytiin sit parin frendin kanssa ensin kattomassa vähän säbää ja siitä mentiin ulkoilmatapahtumaan kattomaan tulipalloja. Siellä oli iso liukumäki rakennettu lumesta, jäästä tehty baaritiski ja sit tosiaan pariskunta esittämässä tulishown. Narujen ja keppien päässä oli tulta ja liikeet sulavat. Lempeenä ja romanttisena ihmisenä mietin, että kuinkakohan useesti he perheriidan jälkimainingeissa hutmauttaa kumppania tulipallolla päähän. 

Tulijuttujen jälkeen käytiin syömässä keskinkertasessa ketjuravintolassa, joka kuitenki ilokseni oli pistäny karpalolonkeron mukavaan tarjoukseen 4e. Se jos mikä meikäläisen mielen ja asiakkuuden voittaa puolelleen. Eikä kyllä pitsoissakaan varsinaisesti mitään valittamista ollu. Muutama pieni kauneusvirhe, mutta ei mitään maata kaatavaa. Siitä sit viel kurvailtiin pienten koiratreffien jälkeen metsän keskelle juottolaan seuraamaan euroviisukarsintoja. Ei päässy meidän suosikki edustamaan, mutta kyllähän sinne taas joku valittiin. Ja valittu ehkä on eurooppalaisten keskuudessa isompi crowd pleaser kun se meidän suosikki.

Tänään oon sit hyvin rennoissa meiningeissä kattellu hiihdon maailmancuppia, kävin ite vähän käpsyttelemässä ja värjäsin tukkani ens viikonlopun karkeloita varten. Nyt kasuaalisti hengailen, kuuntelen countrya, juon limua ja summaan viikkoa päiväkirjaan. 

Hämärästi muistelen, että alkuviikko starttas melko mollivoittosesti, minkä takia en sitä varmaan muistakaan. Nyt loppuviikosta on kuitenki ollu oikeestaa jopa hämmentävän hyvä buugi. Vaikka oon vähän jotain tehnyki, ni silti buugi on pysyny korkeella. Toivottavasti tuleva viikko jatkaa samaa korkealentoo. Tällä hetkellä on ainaki hyvä tunne, mutta toisaalta mun tunne on todettu yhtä toimivaks ku vr:n aikataulut.

Kiittimo.