Rakas päiväkirja

Kello on 0028 ja en oikee tiiä mitä pitäis tuntee.

Tänään oli toisen leikkauksen jälkeinen kontrolli ortopedin kanssa. Tavallaan tiesin, ettei tää maata tuu mullistaa, mut jostain ihmeen syystä odotin jalan tulevan paljon paremmaks. Sen sijaan se on huonompi kun ennen leikkausta ja paraneminen edes siihen, mitä se oli ennen leikkausta, on epävarmaa. Ja meikä mandariini puolitoiveikkaana katteli työpaikkoja, missä tarvii kävellä. Nyt en edes tiedä pystynkö tulevaisuudessa kävelemään työpaikalle.

Istuin autoon, käynnistin sen. Soittolista lähtii pauhaa spotifyst. Soittolista, minkä oon nimenny 'ultimaattinen soittolista'. Siin on pelkkii biisei, mist dikkaan AINA. Yhtään niistä en koskaan ohita ja kaikkii laulan mukana. Nyt istuin autossa, kuulin kyllä moottorin pauhun ja musiikin soinnin. Lantussa ei vaan ollu mitään ja samalla iha vitusti. Kyyneleet valu pitkin naamaa ja hetken mietin tarviiko mun pysähtyy vai näänkö ajaa. 

No okei ehkä vähän dramaattista, mut cmoon. Semi iso matto vedettiin jalkojen alta ja vaikka oonki tottunu kaatumaan, ni ei siihen silti ikinä totu. Yhtäkkiä tiputaan tilanteesta 'saatasko jalka siihen kuntoon, et voisin työskennellä jaloilla' tilanteeseen 'saatasko jalka siihen kuntoon, ettei paskalla käyminen sattus enemmän ku köyhän hiekkapap anteeks wc paperi'.

Odotan jo sitä ensimmäistä työhaastattelua, mikäli sellaseen ikinä pääsen, kun kysytään mun huonoja puolia. 'En pysty kävelemään'. 'Haha, siis kävelemään koko työpäivää vai mitä tarkotat'. 'Ei kun parkkipaikalta työpaikan ovelle'. Joo jep eihän siinä. Oon varmasti listan ykkösenä saamassa kaikki työpaikat tässä maassa. Maapallolla. Mietin kyllä, et myisin itteni pilluks ulkomaille. Se kuitenki toistaseks viä toimii. 

Syksyllä otetaan magneettikuva jalasta, et nähdään kunnolla mitä siellä tapahtuu. Sen pohjalta pohditaan leikataanko ja mitenkä leikataan. Ortopedi sano, että joka kerta kun vanha leikkaushaava avataan, todennäkösyydet sen pahentumiseen on isommat ja isommat. Mikä tietysti kuulostaa suorastaan fantastiselta ottaen huomioon kuinka paljon kipeempi tää on nyt kun ennen leikkausta. Seuraavan leikkauksen jälkeen en varmaan enää edes pääse sinne paskalle. Että silleen tietty tarvii olla kiitollinen nykyisestä tilanteesta. Näin niitä positiivisia puolia löytyy. Tiedät olevas syvällä, kirjaimellisesti, kun paskalla käyminen on hyvä puoli. 

Ja siis kivutonha tosta ei tule tosiaan enää ikinä. Nyt vaan yritetään enää, että saatas elämästä siedettävää. On tää kyllä vittu kanssa.

En osaa edes laskee niin moneen, et voisin kertoo monta kertaa oon tänää mielessäni käyny läpi sitä päivää. Päivää, mikä muutti mun koko elämän. Enkä sillon edes tajunnu sitä. To be fair en ehkä kunnolla tajunnu sitä edes vuos sitten vielä. Asiat voi olla niin monen sattumuksen summia. Mun ei pitäny olla siellä sillon, jos kaveri olis vastanu puol tuntia aikasemmin viestiin, jos olisin menny eri reittiä, jos siinä ei olis ollu sitä luistinrataa, mihin liukastu 8 ihmistä mun jälkeen sen puolen tunnin aikana ku siinä seisoin kyytiä oottamassa. Niin monta jos sanaa yhdessä lauseessa, että vähempikin äidinkielinatsi saa sydärin. 

Tällä hetkellä käsittelen asiaa perinteiseen suomalaiseen tapaan eli juon viinaa. Ehkä jopa koko kesän. Kyllä. Olen niitä työttömiä köyhiä, joilla kuitenki on aina rahaa ryypätä. Mutta mä säästän rahaa ruuassa kun en pysty liikkumaan eli kuluttamaan, ni ruokaa ei juurikaan mee. Win win. 

Katotaan ja mietitään sit syksyllä. Koulusta on nyt tänään irtisanouduttu. Valitettavasti siihen en pysty. Kyllähän mä jotain keksin, ei se siitä oo kiinni. Mutta onhan tämä nyt vittu perseestä. Ja vielä kun kattelee uutta hallitusohjelmaa, ni tää on erittäin huono aika olla vähäosanen. 

Muistan monia vuosia miettineeni 'käyn töissä, ei oo lapsia, en saa tukia', mikään ei oikeestaan kosketa mua. Sit yks traaginen ilta ja kaikki koskettaa mua. Aikana kun halutaan leikata niiltä, joilla huonoiten menee jo ennestään, ei todellakaan haluis olla se vähäosanen. Suurin osa vähäosasista ei haluis ikinä olla vähäosanen. Sä vaan et ikinä tiiä millon se koskettaa sua.

Istun parvekkeella ja katon taivasta, naurattaa. Mikään ei liiku mihinkää ja taivas vaan seisoo. Vähän jopa tuntuu siltä kun se sanois 'tässä mä seison sun kanssa'. Molemmat pysähtyneenä hetkeen. Tai lamaantuneena, mene ja tiedä. Sen tiedän, et tää on mun elämä nyt. Tällä mennään. Ja mennäänki. Ei ihan vielä, mut sit ku oon kasannu voimat, ni sit. 

Sillä aikaa ei auta kun ristiä kädet kyynerpäitä myöten ristiin ja toivoa, että elämä kannattelee. Että mä asun Suomessa ja kyllähän täällä kaikista pidetään huolta.

Pidetäänhän?

Kiittimo.

Nyt muuten alko sataa vettä. Tietää, että juhannus on alkamassa. Suihkussa/sateessa on muutenki puhdistavaa itkee. Se vaan sulautuu kaikkeen eikä ne kyyneleet oo yksin. 

Kiittimo vol. 2.