Rakas päiväkirja

Kello on 0150 ja mä oon pikavisiitillä Imitsussa.

Jälleen kerran oli pakko lukasta, et mitä mä oon tänne edellisellä kerralla valehdellu. Astetta tai paria pitempi tää kirjotusväli nykyään, ni ei ihan muista. Edelleen jaksaa naurattaa se mun ajatus joka sunnuntaisesta blogi postauksesta. Juu ei ihan liikene tapahtumia kirjottaa joka viikko. Ja iha niin diipiks en tätä viitti heittää, että kaikki syvimmät tuntoni tänne purkasin. Vaikka paikoittain semi avoimesti oonki avautunu.

Itseasiassa äitille just puhuin tästä tapahtumattomuudesta kun oltiin menossa paikkaan, missä on uusia ihmisiä. En missään nimessä häpeile mun nykyistä elämäntilannetta tai pidä itteeni sen takia huonompana kun ketään muutakaan. Ainakaa tavallaan. Mulla ei vaan oo mitään annettavaa uusille ihmisille kun mä en tee pääsääntösesti mitään. Siksi tää blogin päivittelykin on niin satunnaista. Eikä se oo mitään sellasta 'käyn teatterissa, harrastuksissa, töissä' tyyppistä en tee mitään. Vaan 'herään, makaan, selaan tiktokia, syön, makaan, selaan tiktokia' tyyppistä ei mitään. Mulla ei siis oo sellaseen tutustumis-tarkotuksessa käytävään small talkiin mitään annettavaa. Sen takia en kovin mielelläni hakeudu tilanteisiin, jossa olis vaarana sellaseen joutua. Ja toi jalan stoori on niin pitkä ja monimutkanen, että sitä varsinkaa en kellekään uudelle jaksa alkaa avaamaan. 

Jalasta puheenollen puhutaas vähän lisää! Tilanne on nimittäin vetäny 180 astetta ympyräiseen. Kävin syssymmällä siinä radioaktiivisessa kuvassa, minkä piti olla vaan sellanen 'no käydään ny ku se kone täällä on' tyyppinen ratkasu. Sieltä sitten ortopedin yllätykseks löytykin pari kohtaa, mitkä helotti rikkinäisyyttään kanssaniveliään isommin. Tästä helotuksesta johtuen tai sen ansiosta, en oikee vielä tiedä kumpi, niin päädyn kolmanteen leikkaukseen. Tän leikkauksen tekee herra iso herra itse toisen ortopedin avustaessa. 

Oli luojan lykky, että mun sairaanhoitopiiri on ostanu just tän ortopedin palvelut, koska hän on paras tässä maassa just jalkaterien kanssa. Ja siitäkin huolimatta hää on tehny alle 10 leikkausta urallaan, missä operoidaan toi toinen kohta jalasta. Että kukaan muu sitä tuskin olis osannu edes tehdä. Tääkin lekuri tosin haluaa olla varma mitä tekee ja suunnitella sen hyvin. Kävin uudessa tietokonekuvassa ja sit hällä on joku kansainvälisten ortopedien kurssi alkuvuodesta, missä toimin mallipotilaana. Riskejä on tietysti vielä edellistä kertaa enemmän ku samaa vammaa jo kolmatta kertaa avataan. Hermot alkaa mm olee niin arpiset, että saattaa iha vaan heikkouttaan losahtaa paskaks. Mikä ei tietysti houkuttele. Pakko sinne leikkaukseen on kuitenki mennä, koska nykyinen tilanne ei oo hyvä. Eikä tääkään leikkaus ihmeitä tee, mutta toivottavasti vähän parantais tilannetta. Lääkäri kirjotti uusimpaan b-lausuntoon 'ei tule nyt eikä jatkossa kykenemään fyysiseen työhön'. 

Tältä kantilta on tietysti oikeen kiva, että uraneuvojan kyselyiden tulokset osotti mun luetun ymmärtämisen ja tekstin sisäistämisen olevan huomattavasti keskivertoa paremmalla tasolla. Ikävä kyllä mun pölyttyneet ja surkastuneet aivot tuskin on koskaan enää kykeneväinen hyödyntämään tätä taitoa muuten ku sosiaalisessa mediassa ihmisten idiotismille tuskastuen. Mutta onhan se silti kiva saada varmistus sille, minkä oon itse jo vuosia tienny. Oon helvetin viisas. Toisinaan. Muutahan tällä uraneuvojalla ei kyllä mulle sit ollukaan antaa. En tiedä kumpi meistä oli helpottuneempi tän niin kutsutun yhteistyön päättymisestä. Kyllä hän sano, että voin vielä ottaa yhteyttä, jos joskus tarviin apua. En oo ottamassa.

Työpaikkojen hakuhan nyt siis myös tavallaan tyssäs tähän odottamattomaan uutiseen uudesta leikkauksesta. En voi muuttaa täältä nyt mihinkää niin kauan kunnes leikkaus on tehty ja tällä alueellahan töitä ei ole. Ja vaikka joku paikka ilmestyiskin, ni tuskin oon hakijalistan kärjessä kun joudun ilmottaa tulevasta leikkauksesta ja sen myötä sairaslomasta, joka mahdollisesti on kuukaudesta kahteen. En itseasiassa tajunnu yhtään kysyä siltä ortolta, että kuinka pitkää saikkua tästä on luvassa tai että millon se leikkaus edes on tulossa. Pari työhaastattelukutsua mulle kerkes niistä paikoista tulla, mitä hain. Luonnollisesti jouduin kieltäytymään ja voi kyllä sanoa, että vitutti. 

Jopa ehkä pieni osa musta petty kun sieltä jalasta löytykin vielä jotain operoitavaa. Olin jo kerenny alkaa työstää aivoja siihen malliin, että tää on nyt se mun uus todellisuus ja tällä mennään. Sai vihdoin alkaa hakee duunipaikkoja ja elättelee toiveita siitä, et vois startata uuden paremman luvun elämässä. No nyt tän leikkauksen myötä se kaikki jouduttiin taas pistää tauolle ja todennäkösesti jopa vuodeks. Näillä ikävuosilla se ei todellakaan oo enää kivaa. 

Mutta kuten jo viimeset reilu kaks vuotta, ni ei voi kun todeta, että näillä mennään. Katotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Huomenna on se pitkään odotettu kipupolin aika ja sit takas tampereelle. Viikonloppuna frendin kanssa pikkujouluja risteilyn merkeissä ja sit aletaanki odotella vuoden viimesiä päiviä ja sivun kääntämistä uudelle vuosiluvulle. 

Tuskin tulen blogin pariin palaamaan enää tän vuoden puolella, joten varuiks toivotan hyvää joulua ja vuoden vaihdetta🙏

Kiittimo.