Rakas päiväkirja

Kello on 1925, mä oon kotona ja on vuosi 2024.

Olin tosiaan pitkän aikaa Tampereella ja nyt ollu pari päivää kotona. Ja sanoisin, että luojan kiitos. Kivaahan sielläkin toki oli, mutta on ihana olla kotona. Saatoin myös tajuta, että musta ei ehkä oo enää ikinä asumaan kenenkään kanssa. Oli todella rasittavaa kun joutu miettimään toista ihmistä melkeen kaikessa tekemisessä. Pitkä aika sinkkuna on ehkä tehny musta liian itsekkään, et kykenisin enää noin paljon miettimään jotain toista. Ei sillä, että vaaraa tälläseen kimppa-asumiseen myöskään olis. 

Puretaan nyt sit kinttu-asia heti ulos systeemistä. Edellisessä kirjotuksessa tosiaan oli vielä kaikenlaista toivoa. Noh, nyt sitä ei enää sit oo. Kävin vähän ennen joulua ortopedien kanssa tapaamisessa ja he tuli siihen lopputulokseen, etteivät leikkaa. Jotenki jäi vähän fiilis, että he mielummin pumppais mut vaan täyteen lääkettä ja toivovat ongelmien ratkeevan sillä. Ennen kipupolijuttuja oli vielä ehdottomasti sitä mieltä, että leikataan. Nyt sit jännästi kipupolin jälkeen mieli oli aika radikaalisti muuttunu. Noh, enhä mä tietty tiedä tarkasti mikä nyt oli sit syynä, ettei leikatakaan, mutta se jättää mietinnän varaa. Toki jätettiin pieni optio, että vuoden päästä voidaan leikata. Se taas on sit aikamoisen hanakala yhtälö, jos sillon oon töissä ja vielä jossain hemmetin kaukana. Leikkaus kun sit olis tehtävä täällä sairaanhoitopiirissä. Että ehkä mä nyt sit vaan vedän loppuelämän särkkäriä ja pärjäilen.

Vituttaa kun pientä oravaa, jonka käpy on jäässä. Ehkä tää on joku karma, kun mietin, että vähän jopa vituttaa uus leikkaus kun en päässykään elämässä eteenpäin. No nyt sit vittu pääsen wupdiduu. Mutta yritän nyt sit päästä tän asian kanssa sinuiks ja pyrin myös siihen, että tää on nyt sit viimenen postaus, missä jalkaa puidaan. Se saaga on nyt ohi ja jäi vuoteen 2023.

Nyt on vuosi 2024 ja mulla on puhdas pöytä. Haen työpaikkoja ympäri suomen maata, toivon jostain sellasen löytyvän ja siitä alkaa sit mun loppuelämä.

Jätän nyt tän oikeestaan tähän. Olin suunnitellu vielä kirjottelevani parista aivotuksesta, mutta pyhitettäköön tää nyt jalalle. Virallinen lopetus siitä valittamiseen ja siihen, että annan sen hallita mun elämää.

Kiittimo.