Rakas päiväkirja

Kello on 0052 ja oon aivan vitun sekasi päivistä. Oon tän päivän aikana kuvitellu tänään olevan about viikon jokainen päivä. Mutta nyt tiiän, että huomenna on perjantai ja Janne Tulkin gigi. Aamen.

Katoin, että viimeks oon kirjottanu tammikuussa. En muista mitä sillon oon lätissy ja itseasiassa nyt just kun tätä kirjotan, ni muistanki. Se tais nyt olla loppukaneetti ja ei siitä sen enempiä.

Nyt on jo maaliskuun eka. Tai noh, huominen on huomenna vaik oltas jo sen puolella, mut periaatteessa. Herranperse tää vuosi on menny nopeesti. Iha melkee tuntuu, että just oltiin juhlimassa vuoden vaihtumista kaverin residenssissä. Ja vittu siitä on kaks kuukautta?! Morjes. Totesin kyllä just männä viikonloppuna kyseiselle kaverille, että ensimmäistä kertaa moneen vuoteen mua ei vituta tää vuosi. Ties kuinka monena edellisenä vuotena on about tammikuun toisella viikolla ollu sellanen olo, että voisko tää vitun vuosi jo loppua ja kiitos seuraava. Nyt ei oo kertaakaan ollu sellasta fiilistä. Haluisin uskoo, että tää johtuu siitä, että oon vaa paremmalla fiiliksellä nyt ja osaan suhtautua asioihin eri tavalla. Eikä niinkään siitä, että vituttas jo vaa niin paljo, et millään ei oo mitään väliä. Mikä sekin tietty voi olla ihan mahdollista. Pääasia kuitenki, etten tunne sitä vitutusta ja on hyvä pössis.

Laskin tossa nopeesti kalenterista, et oon hakenu tän vuoden puolella 34 työpaikkaa. Niistä saldona on kaks työhaastattelua, ehkä noin kymmenestä paikasta tullut "kiitos mutta ei kiitos" viesti ja lopuista ei oo kuulunu hölkäsen pöläystä. Mä jotenki kuvittelin, että se olis sellanen normi työpaikoilla ilmotella kiinnostuksen puutteesta. Ilmeisesti ei oo tapana. Toista paikkaa en saanu, koska oli paljon kokeneempia hakijoita ja toista en itseasiassa sit ite lopulta halunnu. Eipä tää mua kauheesti yllätä, että jään kokeneempien jalkoihin. Täytyy vaan toivoo, että joskus jossain haastattelussa klikkaa henkilökemiat niin hyvin, että uskalletaan kattoo ohi mun kokemattomuuden ja nähdä se potentiaali. Kyllähä mä nyt tiiän, että musta on mihin vaan ja nää työpaikat, mitä haen, ei todellakaan vaadi mitään ylitsepääsemötäntä, että niissä pärjäis. Noh, ehkä vielä tulee paikka jostain mörönperseestä, mihin kukaan muu ei haluu. Se on mun toivo.

Ajelin eilen lapsuus nurkilla, tai no siis aika useestiki ajelen ku täällä asun. Ei oo niin iso paikka, että siltä vois välttyä. Äitille totesin, että kuinkakohan monta kertaa siellä tarvii ajaa, ettei enää tulis fiilistä "voi vittu miten masentava paikka tää on nykyään". Sillon ku kersana siellä asuin, ni oli tiimarit, tapahtumia, jopa festarit, kaikkia eri kauppoja jne. ja mitä siellä nyt on? Pari pakollista räkälää pitämässä kylää korkeella alkoholistien listalla, pakolliset kaupat ja vitusti tyhjiä liiketiloja vieri vieressä. Ihmisiäkään enää näy juuri muualla kun baarien ja kauppojen nurkilla. Joskin ihmisten puute vaivaa koko kylää. Olevinaan täällä yli 20 000 ihmistä asuu, mutta en tiedä missä vitussa ne käy ja mitä ne tekee, kun missään oo ketään. Kaupoissakin tuntuu tulevan vastaan vaa samat naamat. Ja baareissa. Olishan tässä kylässä potentiaalia, mutta vittu kun tätä johdetaan yhtä takaperosesti kun yhtä entisaikojen "luksus" tavarataloa, joka Suomesta Venäjällekin yritti rantautua. Ollaa niin perkeleen kiinni vanhassa eikä millään haluta uudistua. Kaupunginhallituksessa istuu samat vanhat, nimenomaan vanhat, perkeleet, jotka siellä on istunu vuosikymmeniä. Kaveri just sano kun oli jossain kunnan palaverissa ollu käymässä, missä päätettiin mm. nuorten asioista ja päättäjien keski-ikä oli n. 70 vuotta. Kaverit hei, miks teillä on sanavaltaa asioihin ajalle, millon ootte enää muistokirjotus sunnuntain paikallislehdessä. 

Noh, mähän en kyllä toivottavasti tätä mahalaskua enää kovin kauaa oo tuijottamassa. Toivon ja rukoilen, että saisin ennen syksyä duunia, mutta jos en, ni sit opiskelemaan. Oon mä niitä opiskelupaikkojakin jo vähän tutkaillu. Vaihtoehdot on ihan hyvät. Tietysti se on sit asia erikseen, et saanko paikkaa, kuinka vaikeeta se on jne. Eikä nekään siis tällä kylällä oo. Vois siis sanoa, että noin 99% todennäkösyydellä vuoden päästä en enää kirjota blogia öö mikähä vittu tän mun blogin nimi edes on. Tai siis päiväkirjan. Vuoksen varrella varttumassa tms. Mulla oli kyllä pikkasen ruususemmat kuvitelmat tän päiväkirjan varalle kun mitä itse todellisuus on ollu. Mulla oli kyllä ehkä vähän ruususemmat kuvitelmat koko tälle elämänvaiheelle. En kyllä tiedä miks, koska en oo ikinä ollu kovin aikaansaava ihminen. Nyt kun liikkumista on vielä hankaloitettu, ni en tiiä miks kuvittelin yhtäkkiä olevani joku sinnetänne kimpoileva herhiläinen. En mä kyllä silti tätä reissua mihinkää vaihtas. Oon oppinu ittestäni todella paljon ja oon oppinu läheisistäni todella paljon. Vanhoja asioita ja ihmisiä on lähteny ja uusia asioita ja ihmisiä on tullu. Muuttamisen jälkeenkin siis jää vielä syy palata verestelemään tätä viharakkaussuhdetta, jota tunnen. 

Samalla tavalla kun ajelun aikana tuli ankee olo miettiessä miten entisajan kukoistus on rapistunu, ni samanlaisia nostalgiaryöppyjä tulee myös positiivisella vivahteella. Tässä männä viikolla kun olin lenkillä, ni tuli vastaan nuorehko naisoletettu auton ratissa. Ei mikään uusinta mallia oleva kottero, mutta ihan näppärä peli ja hymy huulilla. Muistan miten lukemattomia kertoja skidinä täällä asuessani haaveilin, että mustaki tulis joskus sellanen tyttö. Tai no sillonha ne tuntu musta tosi vanhoilta. Mutta sellanen, joka ajelee pitkin kaupungin katuja omassa rotiskossa, ikkuna auki, tukka hulmuten, arskat päässä ja musiikki jytää. Kelasin miten hienoo niitten elämä varmasti on. On perhe, työ, bailaamista ja kauheesti vapaa-aikaa. Nyt ku mä voin sanoo ainaki tämän haaveen (tavallaan) toteuttaneeni, ni pakostaki mietin, ettei tää nyt ihan sellasta ollu ku sillon ajattelin. Ja että millasiahan elämiä ja ongelmia niillä ihmisillä oli, joita en tuntenu, mutta joiden elämästä haaveilin. Mutta totahan se nykyäänki on. Ihmiset haaveilee somessa muitten elämistä vaikka ei oikeesti niistä tiedä hevonvittujakaan. 

Mulla on tässä nyt kunnon keikkailuputki menossa. Viime vkl olin Tauskin keikalla, huomenna meen Janne Tulkin keikalle, ens viikolla nään laivalla vuoden 2003 tangokuninkaan (nojoo sinne ei mennä kyllä hänen takia) ja sit vielä perjantaina Yölintu. Niin ku jestassentään mikä kattaus ja iha vitun jees. Ja just ku mä totesin ylempänä, etten tee mitään. Mutta nyt teen. Mietin kyllä, et jos ens kesänä vielä täällä asun, ni otan säännöks poistua asunnosta pihalle jokaikinen päivä vähintään tunniks. Ehkä muutaman tekosyyn saan itelleni keksiä, mutta noin pääsääntösesti, ni joka päivä ulos kämpästä. Vaikka sitte menisin vuoksen varrelle vaan istumaan penkille, mutta pääasia on ulkoilma. Viime kesä meni, osittain paskan sään takia, niin sisäpainotteisesti, että ei hyvä. Ja kun toivon tän nyt vihdoin ja viimein olevan viimenen kesä, kun saan nauttia "lomasta" koko kesän. Tää on myös ensimmäinen kesä kahteen vuoteen ku saan rahaa kesällä. Se on myös ihan kiva bonus. 

Eiköhän tätä nyt tässä ollu ja yritän palata maaliskuun aikana. En lupaa mitään, mutta yritän. Josko edes kerran kuussa sais aikaseks tänne purettua elämää.

Kiittimo.

En jaksa oikolukee ny yhtään. Jos näät kirjotusvirheen, ni et nähny.